Mimmin keittiö on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 16 Heinäkuuta 2018 lähtien
1 Mimmin keittiö
Broileria punaisessa pestokastikkeessa lisäkkeineen
12 Huhtikuu 2022
Toissavuonna tein monta, monta poellillista persikka-rahka-jogurttipiirakkaa. Se teki hyvin kauppansa kahvittelijoilla, joten päätin tehdä sitä tänäkin vuonna. Ohjeella tehden ei tule paksua piirakkaa. Mietinkin leipomisen alussa, että suurennanko pohjan ohjetta, vaan päätin sitten kuitenkin antaa olla sen alkuperäisenä. Tietenkin piirakan voisi paistaa pienemmässä vuoassa, niin saisi siitä paksumman.
Mimmin keittiö on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 16 Heinäkuuta 2018 lähtien