Saran kotikolo on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 2 Lokakuuta 2019 lähtien
1 Saran kotikolo
Hemmottelua joulun odotukseen
11 Joulukuu 2024
Tänä vuonna itsenäisyyspäivä tarjosi ihanasti pitkän viikonlopun, ja lähdettiin viettämään sitä mökkimaisemiin. Itsenäisyyspäivän viettoa mökillä sävytti ihanan luminen maisema, saunominen, hyvä ruoka ja lukeminen. Ulkoiltiin valoisaan aikaan ja pimeän tullessa aikaisin oli kerrankin aikaa ja malttia myös viettää paljon aikaa sisäleikeissä. Kesäisin olen aina patistamassa lapsia ulos, mutta nyt naperokin sai rauhassa uppoutua omaan mielikuvitukseensa ja näperrellä pikkuleluilla sydämensä kyllyydestä. Itsenäisyyspäivänä vietettiin myös synttäreitä Suureksi ilokseen napero sai kasan uusia lahjoja.
Saran kotikolo on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 2 Lokakuuta 2019 lähtien