Mimmin keittiö on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 16 Heinäkuuta 2018 lähtien
1 Mimmin keittiö
Hyvää Joulua
15 Joulukuu 2022
Monenmoisia punajuurigratiineja/paistoksia olen aikaisemmin tehnyt, mutta tätä valmispakastetta (Apetitin kotimainen punajuurigratiini) en ole ennen kokeillut. Aikomus on ollut kokeilla tämä jo pidemmän aikaa, mutta aina on jäänyt. Viimeinkin ostin pussillisen ja niin oli moni muukin ostanut, kun sokkarilla oli paikka ihan tyhjänä. Kävimpäs sitten ostamassa toisesta kaupasta. Laitoin gratiinin tarkoituksella laakeaan piirakkavuokaan ihan sellaisenaan, en siis lisännyt mitään.
Mimmin keittiö on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 16 Heinäkuuta 2018 lähtien